Puheenjohtajalta

YKSILÖLLINEN HOITO ON PARASTA HOITOA

Potilaan näkökulmasta on hämmentävää, että lääketieteen soveltaminen vaikuttaa joskus varsin vaihtelevalta. Yhdessä maassa vallitseva käytäntö voi toisessa olla hyvin arveluttava. Ja onpa samassakin maassa samana aikana melko lailla eri tavalla ajattelevia ja toimivia lääkäreitä. Kysykää vaikka kipupotilailta.

Toinen asia sitten on, etteivät kaikki potilaat hyödy samoista hoitokeinoista. Kipu on hyvin yksilöllistä, ja siksi sen hoidossa pitäisi ensisijaisesti soveltaa hyötynäkökulmaa. Yhdellä oikealla linjauksella voidaan auttaa vain niitä, joille sen mukaiset keinot ovat sopivia. Muut joutuvat etsimään oman kipunsa suhteen toimivaa hoitopaikkaa tai odottamaan, kunnes linjaukset taas muuttuvat.

Kipukokemukseen vaikuttavat monet psyykkiset, biologiset ja sosiaaliset tekijät. Kipu onkin biopsykososiaalinen kokonaisuus ja siksi aina täysin yksilöllinen kokemus. Minun kipuni on erilainen kuin sinun kipusi. Ei niitä voi edes verrata keskenään. 

Kipu on aistimuksena aina epämiellyttävä, koska sen alkuperäisenä tehtävänä on ollut varoittaa meitä mahdollisesta elimistöä uhkaavasta vaarasta. Kuinka epämiellyttävänä kivun koemme, riippuu muun muassa taustastamme, persoonastamme, kipuhistoriastamme, kivun seuraamuksista, sosiaalisesta verkostostamme sekä yleisestä elämäntilanteestamme. Kivun voimakkuus riippuu myös sen aiheuttajasta.

Kroonisella kivulla on usein erilaisia seuralaisia: univaikeuksia, ahdistuneisuutta, masennusta, parisuhdeongelmia, talousvaikeuksia. Ja kognitiivisia vajeita, jotka voivat ilmetä tarkkaavuuden pulmina, oppimis- ja muistivaikeuksina, päätöksenteon hitautena tai ajattelun tahmeutena.

Kroonista kipua hoidetaan sekä lääkkeellisin että lääkkeettömin menetelmin. Oleellista on, että kipukroonikko saa asianmukaista hoitoa, jossa ymmärretään keinojen moninaisuus. Kipukroonikon tilannetta helpottaa, jos hän heti tutkimusten alkaessa kokee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Silloin hän uskaltaa luottaa siihen, että terveydenhuollon ammattilainen myös pyrkii häntä kaikin tavoin auttamaan.

Kaikkia kivun pitkittymiseen liittyviä mekanismeja ei tunneta, mutta se tiedetään, että mekanismit ovat varsin yksilöllisiä ja siitä johtuen tarvitaan myös yksilöllisesti räätälöityä hoitoa. Pelkästään yksi oikea linja sopii kivunhoitoon erityisen huonosti.

Yksilöllisessä kivunhoidossa tulisi arvioida aina erilaisten hoitojen ja lääkitysten hyödyt ja haitat, kun etsitään tehokkainta ja toimivinta lähestymistapaa. Jos hoitosuhteen edellytykseksi asetetaan esimerkiksi, että nykyinen opioidilääkitys on ensin kokonaan purettava eikä lääkityksen muutoksista sitä ennen voida edes keskustella, ei siinä kovin yksilöllisestä hyötyarvioinnista voi puhua. Tällaista monet kipupotilaat kuitenkin ovat viime aikoina kohdanneet.

Kipupotilas tarvitsee sellaista yksilöllistä hoitoa, josta hän hyötyjen ja haittojen summana eniten saa apua.

Teksti: Sirpa Tahko
Kipukapina ry:n puheenjohtaja, psykologi, työnohjaaja ja kipukroonikko. Hän kuuluu myös Suomen Kivuntutkimusyhdistykseen.

Jakamalla tietoa voidaan muuttaa asenteita ja saattaa yhteen kipupotilaita saamaan vertaistukea. Kiitos, jos autat!


Viisitoista vuotta sitten en tiennyt juuri mitään kroonisista kivuista. En, ennen kuin itse sain tapaturmaisesti kaksosraskauden keskenmenossa hermojuurivaurion. 

Viisitoista vuotta sitten ei vielä ollut virtuaalisairaalaa, sairauskohtaisia Facebook-ryhmiä tai ylipäätään hyviä, asiantuntevia ja luotettavia sivustoja kroonisesta kivusta. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut ehkä helpompaa, jos silloin olisi saanut heti kattavaa tietoa kivusta ja kivunhallinnasta.

Kun tänä syksynä kävin luennoimassa kivusta ja kivunhallinnasta eri puolilla Suomea, kävi pian selväksi, että tiedontarve ja halu jakaa omia kokemuksia on edelleen valtaisa. Luentotilat olivat täynnä ja vuorovaikutus luentotauoilla ja sen jälkeen oli erittäin vilkasta.

Me, jotka puhumme kivusta, oletamme helposti kipusairaiden tuntevan asiat jo ennestään, kun tietoa on jo niin monella taholla ja paljon tarjolla. Kipuun sairastunut ei silti aina jaksa tietoa etsiä tai omaksua. Eikä tieto ole aina tarjolla sellaisessa muodossa tai tilanteessa, että kykenisimme ottamaan sitä vastaan ja siitä hyötymään. 

Joskus kivusta puhuttaessa syntyy turhaa vastakkainasettelua erilaisten näkökulmien suhteen, ja joskus toisen sanavalinnatkin saattavat tuottaa torjuntaa. Lääkkeet ja lääkkeettömyys, kipu ja mieli, kivun huijaaminen…

Krooninen kipu voi helpottua vuorovaikutuksessa toisen kanssa, mutta voi se myös pahentuakin. Joissakin tapaamisissa koen tulevani hyväksytyksi ja ymmärretyksi, toisissa en.

Hyvässä lääkärisuhteessa potilaan omat kivunsäätelymekanismit aktivoituvat – yhtä tehokkaasti kuin opiaattilääkityksessä. Tiedetään, että jo positiivinen odotus ennen lääkärin tapaamista virittää tämän järjestelmän. Ja tila jatkuu vielä pitkään vastaanoton jälkeenkin. Toisaalta huono lääkärikohtaaminen lisää stressiä ja voi huomattavasti heikentää kivunhallintaa.

Tiedämme nykyään paljon siitä, miten kipukokemus syntyy ja mitä osatekijöitä siinä on mukana. Tiedämme myös, että kipujärjestelmä voi jäädä ikään kuin päälle, jolloin varsinainen kivun aiheuttaja on saattanut jo parantua, vaikka järjestelmä tuottaa voimakasta kipuaistimusta lähes taukoamatta. Kipua ei ole ilman mieltä, ja psyykkisessä kivunhallinnassa jotkut puhuvat myös kivun huijaamisesta.

Ne, jotka kärsivät jatkuvista, kovista kivuista, eivät välttämättä lähde innostuneena mukaan ajatukseen, että pelkällä huijauksella kipu olisi poissa. Sitä eivät kivunhoidon ammattilaiset toki tarkoitakaan. Kun olen vuosia kärvistellyt kroonisen kivun kanssa, ehdotus kivun huijaamisesta saattaa kuulostaa vähän siltä, että väitettäisiin kipunikin olevan huijausta.

Oleellista on, millaista vuorovaikutusta kipupotilaalle on tarjolla. Miten minut ja minun kipukokemukseni hyväksytään. Kenenkään kipua ei pidä vähätellä tai kyseenalaistaa. Sillä saadaan aikaan vain voimakasta ärtymystä, joka pistää elimistön käymään kovilla kierroksilla. Ja silloin takuuvarmasti menetetään mahdollisuus psyykkiseen kivunhallintaan.

Suomessa on yli miljoona kipukroonikkoa. Osa heistä tarvitsee vahvan lääkityksen, eikä siitäkään ole apua kuin terävimmän kivun taltuttamiseen. Parempina kipuhetkinä voi sitten kokeilla lääkkeettömiä menetelmiä, joilla siirretään pois tarkkaavuutta kivusta, rauhoitetaan ylivirittynyttä hermostoa ja pyritään saamaan liikkeelle omat mielihyvähormonit.

Sirpa Tahko
psykologi, työnohjaaja ja kipukroonikko sekä Kipukapina ry:n pj


Jaathan sinäkin tietoa kanssamme, kiitos!

 

Sirpa Tahko, Kipukapina ry:n pj

Kivunhoidon tehostaminen; onko suunnitelma toteutunut?


Kun sosiaali-ja terveysministeriön tarkoituksena on ollut tehostaa kivunhoitoa niin kivun akuutissa vaiheessa ehkäisten kivun kroonistuminen kuin jo kroonistuneessa kivussa, voimme vain ihmetellä, miksi vuosina 2017-2020 kivunhoito onkin merkittävästi heikentynyt!

Kipukapina ry on perustettu marraskuussa 2019 tarkoituksena nostaa esille kivunhoidon epäkohdat ja tarjota keinoja niihin puuttumiseksi.

Kipupotilaiden pahoinvointi, sekä fyysinen että psyykkinen, on merkittävästi lisääntynyt viime vuosina ja laskun maksajana on yhteiskunta. Huomattavasti halvemmaksi tulisi, jos saisimme toimivat kivunhoitopolut sekä perus- että erikoissairaanhoitoon. Puhumattakaan valtavasta inhimillisestä kärsimyksestä, jota kipupotilaiden huono hoito tai hoitamatta jättäminen aiheuttaa.

Kokonaistilanne tulee ymmärrettäväksi vain sitä kautta, että päättäjät ovat hyvässä uskossa kuvitelleet, että kipupotilaiden hyvä hoito vihdoin Suomessa toteutuu. Näin ei valitettavasti ole! Nyt on aika jakaa tietoa tahoille, joilla on mahdollisuus päättää ja vaikuttaa siten asioihin. Kentän ääni täytyy saada kuuluviin!

Jakamalla tietoa voidaan auttaa kipupotilaita selviämään paremmin arjessa. Kiitos, jos autat!

Teksti: Sirpa Tahko, Kipukapina ry:n pj

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu Kroonisen kivun ja syöpäkivun hoidon kansallinen toimintasuunnitelma vuosille 2017–2020 (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)


Vaikean kroonisen kivun hoidon askelmerkit eivät useinkaan toteudu perusterveydenhuollossa eivätkä valitettavasti aina erikoissairaanhoidossakaan!


Kipu voidaan jakaa akuuttiin ja pitkittyneeseen eli krooniseen kipuun. Kipu on kroonistunut, kun sen kesto ylittää kuusi kuukautta. Kroonisesta kivusta kärsii noin miljoona suomalaista. Kipu voi vaihdella lievästä erittäin vaikeaan. Toimintakykyä merkittävästi haittaavaa, erittäin vaikeaa kroonista kipua esiintyy noin 300 000 suomalaisella.

Kun pitkittynyttä kipua lähdetään hoitamaan, on alkuasetelma varsin selkeä. Kipupotilas haastatellaan ja tutkitaan. Hänen kipunsa (kesto, tyyppi, sijainti, voimakkuus) ja toimintakykynsä arvioidaan. Myös muut sairaudet, elämäntavat ja psykososiaaliset tekijät käydään läpi. Näin on kirjattu Käypä hoito -suositukseen.

Kipupotilaan hyvä hoito perustuu toimivaan hoitosuhteeseen ja empaattiseen ja kuuntelevaan suhtautumiseen. Kivunhoitoa varten tehdään hoito- ja kuntoutussuunnitelma, ja se laaditaan yhdessä potilaan kanssa niin, että molemmat tahot voivat siihen sitoutua. Hoito sovitetaan yksilöllisesti kivun aiheuttajan ja potilaan ominaisuuksien mukaan. Kaikki tämä on myös kirjattu Käypä hoito -suositukseen.

Kivunhoidon tavoitteena on kivun lievittyminen, toimintakyvyn kohentuminen ja elämänlaadun paraneminen. Kroonista kipua ei yleensä pystytä kokonaan poistamaan, mutta sitä voidaan monin eri tavoin lievittää. Potilasta myös tuetaan, jotta hän selviää ja jaksaa elää kivun kanssa. 

Lääkkeettömät hoidot ovat kivunhoidon perusta, mutta jos ne eivät yksin riitä, niihin liitetään lääkitys. Vaikeiden kroonisten kipujen lääkitys ja seuranta on vaativaa, ja siksi kipukroonikolla tulisi olla pysyvä hoitosuhde kivun hoitamiseen perehtyneeseen lääkäriin ja muihin terveydenhuollon ammattilaisiin, joilla on osaamista kivun hoidossa.

Kroonisen kivunhoidon askelmerkit ovat kunnossa. Potilasta kuunnellaan ja tutkitaan. Sen jälkeen kiputilannetta pyritään helpottamaan eri tavoin. Miksi kivunhoito ei kuitenkaan tuhansien potilaiden mielestä sitten onnistu Suomessa? Yksi syy on yksinkertaisesti se, että kivunhoitoon perehtyneitä lääkäreitä on Suomessa aivan liian vähän. Resurssit vaihtelevat paikkakunnittain, eikä kivunhoitokoulutus ole muillakaan terveydenhuollon ammattilaisilla kaikkialla ajan tasalla.

Monin paikoin on myös linjattu, että nyt annamme enää lääkkeettömiä hoitoja tai ei hoitoa ollenkaan. Tällaiset linjaukset eivät ole Käypä hoito -suosituksen mukaisia, eikä niille ole potilaan edusta nousevia perusteluja. Silti jossakin on vain niihin vedoten ryhdytty ajamaan alas lääkeyhdistelmiä, jotka toisaalla on pitkäjänteisesti kokeillen saatu rakennettua niin, että kipupotilas niistä parhaiten hyötyy. On toki psykologisesti ymmärrettävää, että osaamisen puuttuessa turvaudutaan kategorisiin linjauksiin. Kovin kaunista kuvaa se ei käytännön ammattitaidosta kuitenkaan anna. Ja pelottavaa on, jos ammattilainen asettuu potilaan yläpuolelle ja sanelee ehtoja hoitosuhteen jatkamiseksi.

Monilla lääkärin luona käynti on tuottanut toivottua tulosta, mutta moni on joutunut palaamaan kotiin apua saamatta. Osa heistä on myös kokenut tulleensa vähätellyiksi ja loukatuiksi. Kun vaikeasti kipuileva ja välitöntä apua tarvitseva kipukroonikko tulee illalla tai viikonloppuna päivystykseen, häntä ei pitäisi kiireessäkään kohdella lääkkeiden viihdekäyttäjänä. Se, että päivystykseen joudutaan hakeutumaan, kertoo usein epäonnistuneesta kivunhoidosta.

Jostakin syystä terveydenhuollon ammattilaisten piirissä vaikuttaa olevan henkilöitä, jotka asennoituvat kipupotilaisiin tulkiten heitä kevein perustein päihderiippuvaisiksi. On selvää, että vaikeista kivuista kärsivät ovat vaikeasti hoidettavissa. Ja toki on psykologisesti ymmärrettävää, että hoitokeinojen riittämättömyyttä projisoidaan helposti potilaan viaksi. Ammattieettisesti tämä on kuitenkin täysin kestämätöntä.

Syyllistävät asenteet ja kyvyttömyys empatiaan tekevät rumaa jälkeä kivunhoidossa. Kivun vähätteleminen tai sen olemassaolon kyseenalaistaminen eivät kuulu lainkaan hyvään hoitotyöhön.


Sirpa Tahko

Kirjoittaja on psykologi, työnohjaaja ja kipukroonikko. Hän kuuluu Suomen Kivuntutkimusyhdistykseen ja on kipupotilasjärjestö Kipukapina ry:n puheenjohtaja.


Mikä Kipukapina?

Kipukapina ry on kipupotilasjärjestö, joka on perustettu 6.11.2019. Uusia jäseniä tulee tasaisena virtana. Tällä hetkellä meitä on vajaa 900. Onkin selvää, että Kipukapina ry:n kaltaiselle kipupotilasjärjestölle oli selvä tarve yhteiskunnassa.

Olemme aktiivisesti toimiva, ketterä potilasjärjestö, jonka vapaaehtoiset tekevät työtä sydämellä. Oleellista on myös se, että meillä on sekä hallituksessa että kentällä terveydenhuollon ammattilaisia ja muita asiantuntijoita palvelemassa jäseniä. 

Kipukapina ry:n tavoitteena on, että kaikki vaikeasta kroonisesta kivusta kärsivät saisivat asianmukaista hoitoa kipujensa lievittämiseen ja parempaan selviytymiseen arjessa. Haluamme myös tarjota näkökohtia yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuoda esiin potilaan kohtaamisen ja vuorovaikutuksen laadun keskeistä merkitystä ammattihenkilöille, jotka työskentelevät kipukroonikoiden kanssa.

Meitä kiinnostaa potilasjärjestönä:

  • Miten muun muassa turvataan lainsäädäntömuutoksin ihmisarvoa kunnioittava yksilöllinen kivunhoito käytännössä sekä yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut. 
  • Kuinka taataan moniammatillisten tiimien yhteistyön saumaton sujuminen ja hoidon jatkuvuus sekä yhtenäiset palvelu- ja hoitoketjut myös kipupotilaan kohdalla. 
  • Miten ratkaistaan lääkkeettömien hoitokeinojen saanti niin, ettei niitä tarvitse kustantaa miltei kokonaan itse. 
  • Kuka ottaa vastuun kipupotilaan kuntoutuksesta. 

Kipukapina ry on puolustanut kipupotilaiden oikeutta hyvään ja asianmukaiseen kivunhoitoon vasta vajaan vuoden ajan, mutta olemme ehtineet jo paljon:

  • Olemme vastustaneet uskomushoidoiksi rinnastettavia kivunhoitomenetelmiä.
  • Olemme jakaneet tietoa potilaan oikeuksista ja neuvoneet kipupotilaita ongelmatilanteissa. 
  • Olemme perustaneet yli 20 paikkakunnalle vertaistukiryhmiä, jotka kokoontuvat sään­nöl­lisesti. 
  • Olemme käyneet sosiaali- ja terveysministeriössä kertomassa kipupotilaiden tilanteesta Suomessa.
  • Olemme olleet yhteydessä Ihmisoikeuskeskuksen johtajaan ja eduskunnan oikeusasia­miehen terveyspuolen juristeihin ja saamillamme neuvoilla ja ohjeilla olemme edelleen ohjeistaneet kipupotilaita.
  • Olemme tavanneet kansanedustajia ja menemme uudelleen sosiaali- ja terveysministe­riöön.
  • Olemme asiantuntijoina antamassa lausuntoja kivunhoidollisista asioista. Olemme tehneet esitteitä kipupotilaita varten.
  • Olemme julkaisseet jo kaksi jäsenlehteä, Kipunaa.
  • Olemme olleet lukuisissa lehdissä ja TV-ohjelmissa kertomassa kivunhoidon tilanteesta Suomessa.
  • Olemme perustaneet kotisivut, joilla jaamme tietoa kivusta, kivunhoidosta ja potilaan oikeuksista www.kipukapina.fi.
  • Olemme välittäneet tukihenkilöitä kipupotilaiden avuksi.
  • Teemme yhteistyötä terveydenhuoltoalaa opiskelevien kanssa.
  • Olemme perustaneet terveydenhuollon ja sosiaalialan ammattilaisten ylläpitämiä tukipuhelimia
  • Olemme aloittaneet chattikeskustelut kipupotilaiden ja koulutettujen ohjaajien välillä. 
  • Olemme toimittaneet yli 1000 suomalaiselle #kipukapina´tuotteita.
  • Kipukapinalle on sävelletty ja sanoitettu oma musiikkikappale, jonka julkaisu on piakkoin. 
  • Olemme käyneet luennoimassa kivusta eri paikkakunnilla ja luentokiertue jatkuu.
  • Aloitamme Suomen ensimmäiset kivun kokemusasiantuntijakoulutukset elokuussa. 
  • Olemme käyneet hedelmällistä keskustelua Suomen Kivuntutkimusyhdistyksessä olevien ammattilaisten kanssa.
  • Olemme mukana Duodecimin Potilaat mukaan -hankkeessa.
  • Olemme Fimean Lääkehoidon päivän yhteistyökumppani.
  • Kuulumme SOSTEen.
  • Teemme aktiivista yhteistyötä muiden potilasjärjestöjen kanssa; muun muassa Työelämä ja kipu -teemailta toteutuu yhdessä Suomen Migreeniyhdistyksen ja Suomen Syöpäpotilaat ry:n kanssa.

Kipukapina ry on kipupotilasjärjestö, jonka hallituksesta yli puolet on terveydenhuollon ammattilaisia, jotka kuuluvat myös Suomen Kivuntutkimusyhdistykseen. 

Kaikki toimintamme on perustunut vapaaehtoisten arvokkaaseen työhön, emmekä ole vielä tähän mennessä saaneet taloudellista avustusta.

Kipukapina ry:n toimintaan ovat tervetulleita sekä kipupotilaat että heidän läheisensä ja terveydenhuollon ammattilaiset, jotka työskentelevät tai tulevat työskentelemään kipupotilaiden parissa. Kipukapina-yhteisössä meitä onkin jo yli 15.000. Olethan Sinäkin? 

Liittymällä jäseneksi saat neljä kertaa vuodessa ilmestyvän jäsenlehtemme sekä lukuisia etuja, alennuksia ja palveluja. Tervetuloa mukaan!

Ystävällisin terveisin
Sirpa Tahko
Kipukapina ry:n puheenjohtaja
Psykologi ja työnohjaaja

Facebook/Kipukapina


 

Kipupotilas ei ole heikko

Nostetaan kipupotilas vihdoin pöydälle!

 

Tuhannet vaikeista kivuista kärsivistä potilaista jäävät Suomessa ilman asianmukaista hoitoa. Tämä on fakta, joka ei vähättelyllä tai selittelyllä muuksi muutu.

Monissa sairaanhoitopiireissä on ikään kuin unohdettu, että kipupotilaalla on oikeus saada yksilöllistä, häntä parhaiten auttavaa hoitoa. Esimerkiksi lääkkeettömät linjavedot ovat laittomia!

Monet kipupotilaat tuntevat syyllisyyttä omasta tilastaan. Ihminen, joka joutuu epäoikeudenmukaisesti ja selittämättömästi kokemaan kipua, alkaa uskoa sen jotenkin ansainneensa. Kivun arvaamattomuus vähentää hallinnan tunnetta ja kipukokemuksen voimakkuus riistää ihmisarvon. 

Jos lääkäri, jonka päätöksestä kivunlievitys riippuu, toimii ennakoimattomasti ja syyllistävästi ja asettaa kivunlievitykselle potilaan näkökulmasta absurdeja ja itsemääräämistä loukkaavia ehtoja, toimii hän silloin kiduttajan logiikalla! 

Nyt olisi viimeisiä hetkiä alkaa herätä kivunhoidon järjettömyydestä. Jopa useat kivunhoidon ammattilaiset ovat sanoneet, että toiminta Suomessa ei ole enää inhimillistä!

Kipukapinalla on rohkeutta seisoa sanojensa ja kipupotilaidensa takana ja tarvittaessa edessä, suojaavana muurina. Tulethan sinäkin puolustamaan kipupotilaiden oikeutta saada lääkkeellistä ja lääkkeetöntä kivunhoitoa? Pääset liittymään Kipukapina ry:n jäseneksi täällä: www.kipukapina.fi.

Kiitos jos autat jakamaan tärkeää tietoa kivusta ja kivunhoidosta. Samalla autat muuttamaan asenteita kipupotilaita kohtaan.

Teksti: Sirpa Tahko, Kipukapina ry:n pj, psykologi ja kipukroonikko

Kipukapinalla on rohkeutta seisoa sanojensa ja kipupotilaidensa takana ja tarvittaessa edessä, suojaavana muurina.


KIPUPOTILAALLA ON OIKEUS HYVÄÄN KIVUNHOITOON

 

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä edellyttää, että ”terveydenhuollon ammattihenkilön on ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään”.

Muotoilussa käytetään ja-sanaa, joten pelkkä kokemusperäinen eli ”mutu-näkökulma” ei riitä perusteluksi toiminnalle. Saattaisihan se toki olla kätevää hoitaa potilaita ihan noin fiilispohjalta, mutta se olisi vastoin kaikkia lääkärin ammattieettisiä ja vastuullisia, potilaille turvallisia periaatteita.

Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) säädetään puolestaan potilaan oikeudesta laadukkaaseen terveyden- ja sairaanhoitoon, joka käsittää myös tehokkaan ja turvallisen kivun hoidon.

Valehoitoa suosittelevat / käyttävät lääkärit aiheuttavat haittaa ja harmia, mutta myös vakavasti vaarantavat potilasturvallisuuden. Voiko näin menettelevillä lääkäreillä olla oikeus toimia lääkäreinä?

Valehoidoksi voisin tässä kohtaa nimetä esimerkiksi hoidon, jossa kipua pyritään poistamaan käyttämällä koirankoulutusmetodeja tai ajatusleikkejä, joilla ei ole mitään tekemistä lääkkeettömien hoitomenetelmien kanssa.

Teksti psykologi Sirpa Tahko, Kipukapina ry:n puheenjohtaja

Valehoitoa ei pidä enää kenenkään sallia, missään olosuhteissa!


Tiesitkö, että 300 000 suomalaista elää vaikeiden tai invalidisoivien kipujen kanssa, ja he eivät enää kohta jaksa. Miksikö?

Todella monen kipukroonikon elämään on tullut kuin jäädäkseen pelko siitä, ettei enää saakaan asianmukaista ja ajantasaista hoitoa tai tarpeellisia lääkityksiä.

Lääkkeettömien ja lääkkeellisten menetelmien kesken on käynnissä virheellistä vastakkainasettelua; osin mielikuvien tasolla, mutta osin myös käytännössä.

 

Olen saanut viestejä siitä, miten osa hoitohenkilökunnasta on omaksunut käsityksen, että kaikista kivunhoitoon käytetyistä lääkkeistä tulee päästä eroon. Potilas on heikko ja huono eikä lainkaan hoitoon kelpaava, jos ei siihen kykene.

Olen saanut myös viestejä ahdistavista ja nöyryyttävistä kokemuksista. Sairaalassa kipupotilailta on viety soittokello, kun hoitajat eivät ole suostuneet antamaan lääkärin määräämiä kipulääkkeitä ja potilas on niitä kovien kipujen vuoksi useaan otteeseen pyytänyt.

Joissakin apteekeissa kivunhoitoon määrättyjä lääkkeitä hakevat ovat kokeneet tulleensa ala-arvoisesti kohdelluiksi, kun heitä on kovaan ääneen arvosteltu lääkkeiden väärinkäyttäjiksi.

Ovatpa kipukroonikot saaneet lääkäriltäkin ohjeistusta, ettei lääkkeitä saa sitten myydä katukaupassa!

Vaikeista kivuista kärsivät kipukroonikot ovat kokeneet myös kipujen vähättelyä ja mitätöintiä. Ainoa apu päivystyskäynniltä on esimerkiksi ollut ohje kirjoittaa kipu sanoiksi paperille ja sitten rypistää tuo paperi ja heittää kipu roskikseen.

Erikoissairaanhoidossa on saatettu kipukroonikoille sanoa, että tv:n katselu, musiikin kuuntelu tai kissavideot toimivat yhtä hyvin tai paremmin kuin kipulääkkeet. Uusin trendi erikoislääkärillä kipuklinikalla on se, että hän altistaa kipupotilaita kivulle koirankoulutusmenetelmin käyttäen pilliä hoidossa.

On myös väitetty, että kaikki kivut johtuvat lapsuuden traumoista ja tarjottu avuksi jumppapalloa. Kovista kivuista kärsivät potilaat, joilta viedään lääkitys, kokevat tällaiset tilanteet epätoivoisina ja äärimmäisen nöyryyttävinä.

Monista lääkkeettömistä keinoista on toki apua, vaikka psykologina kyselisinkin joidenkin esimerkkien näytön perään ja ihmettelisin, miten ne poikkeavat uskomushoidoista.

Enää ei ole kysymys pelkästään siitä, saavatko kipupotilaat tarvitsemansa lääkkeet. Lääkehysteria on saanut aikaan myös eriskummallisia asennemuutoksia. Tiedämme nyt paremmin kuin koskaan, mitä kipu on ja miten sitä voidaan hoitaa, mutta silti kipupotilaille sanotaan, että he kuvittelevat kipunsa tai liioittelevat niitä.

Tiedämme myös, että kivun pelko lisää kipua. Kipupotilaalle pelko siitä, ettei saakaan tarvitsemaansa apua voi olla vielä suurempi kuin pelko itse kivusta.

Toki on paljon niitäkin kipukroonikoita, jotka ovat saaneet osakseen hyvää hoitoa. He kokevat tulleensa kuulluiksi. Ja he myös luottavat siihen, että heidän hyväkseen käytetään kaikkia heidän kipuunsa toimivia hoitomuotoja. Yleensä heillä on hyvä hoitosuhde yhteen hoitavaan lääkäriin, joka haluaa ymmärtää ja auttaa potilastaan.

Toivonkin, että kipupotilaiden kohteluun löytyisi pian tolkkua ja realistisiin yksilöllisiin mahdollisuuksiin pohjautuvia järjellisiä hoitolinjauksia.


Teksti Psykologi Sirpa Tahko, Kipukapina ry:n puheenjohtaja

He, jotka taistelevat päivästä toiseen voimakkaiden kipujen kanssa, eivät jaksa enää ääntänsä yksin korottaa! Nyt on todellakin aika saada heidän äänensä kuuluviin! Tervetuloa mukaan Kipukapina ry:n jäseneksi.


Todella monet vaikeista kivuista kärsivät ovat luulleet olevansa yksin niitä, jotka jäävät ilman asianmukaista hoitoa. Näin asia ei kuitenkaan ole!

 

Monissa sairaanhoitopiireissä on unohdettu, että kipupotilaalla on oikeus saada yksilöllistä, häntä parhaiten auttavaa hoitoa. Esimerkiksi lääkkeettömät linjavedot ovat laittomia!

Monet kipupotilaat tuntevat syyllisyyttä omasta tilastaan. Ihminen, joka joutuu epäoikeudenmukaisesti ja selittämättömästi kokemaan kipua, alkaa uskoa sen jotenkin ansainneensa. Kivun arvaamattomuus vähentää hallinnan tunnetta ja kipukokemuksen voimakkuus riistää ihmisarvon.

Jos vielä lääkäri, jonka päätöksestä kivunlievitys riippuu, toimii ennakoimattomasti ja syyllistävästi ja asettaa kivunlievitykselle potilaan näkökulmasta absurdeja ja itsemääräämistä loukkaavia ehtoja, hän toimii kiduttajan logiikalla!

Nyt olisi viimeisiä hetkiä alkaa herätä kivunhoidon järjettömyydestä. Jopa useat kivunhoidon ammattilaiset ovat sanoneet, että toiminta ei ole enää inhimillistä!

 

Teksti: Psykologi Sirpa Tahko, Kipukapina ry:n puheenjohtaja

Kiitos jos autat jakamaan tärkeää tietoa kivusta ja kivunhoidosta. Samalla autat muuttamaan asenteita kipupotilaita kohtaan, kiitos!