KIPU

Kivun fysiologiaa

Kipu aistimuksena

Ihminen saa tietoa ympäristöstään ja omasta elimistöstään aistien avulla. Ihminen reagoi näihin aistiärsykkeisiin tietyillä erilaistuneilla solut tai niiden osilla. Näitä soluja tai niiden osia kutsutaan reseptoreiksi. Reseptoreissa syntyy impulsseja, jotka vievät tiedon ärsytyksestä aistiratoja pitkin keskushermostoon. Tietyt aivojen alueet ovat erilaistuneet tulkitsemaan aistireseptorien sanomaa. Kipureseptorit ovat avoimia hermopäätteitä ja niiden esiintyvyys vaihtelee kehon eri osissa. Ihossa, limakalvoissa ja sisäelimissä on paljon kipureseptoreita, kun taas puolestaan maksakudoksessa, munuaisissa, aivoissa ja keuhkoissa niitä on vähän tai ei ole lainkaan.

Erilaiset kipureseptorit reagoivat erityyppisiin ärsykkeisiin on erilaisia kuten mekaaniseen ärsykkeeseen, lämpötilan muutokseen tai kemialliseen ärsykkeeseen. Vaikka kipua aiheuttava ärsyke olisi saman suuruinen, voi kivun tuntemus vaihdella huomattavasti, eri ihmisillä ja eri aikaan samallakin ihmisellä, sillä esimerkiksi iholta tulevat ärsykkeet voivat kilpailla kipuärsykkeen kanssa ja lievittää kiputuntemusta. Pitkäaikainen kipuärsytys voi johtaa siihen, että kipusyyt aktivoituvat entistä helpommin, joka saattaa johtaa siihen, että kipu voimistuu ajan myötä. Tämä puolestaan saattaa johtaa kivun kroonistumiseen tai tilanteeseen, jossa täysin normaalit ärsykkeet, kuten kevyt kosketus, aiheuttavat kipua. On hyvä huomioida kuitenkin se, että toistuvasti samanlaisena pysyvä aistiärsyke voi myös vähentää reseptorien herkkyyttä aiheuttaen adaptaation eli kipuun tottumisen.

Kipu kokemuksena

Kokemuksena kipu on henkilökohtaista ja vaikeasti kuvailtavaa. Se on epämiellyttävä kokemus, joka liittyy kudosvaurioon tai sen uhkaan tai jota kuvataan kudosvaurion käsittein. Kipu on subjektiivinen kokemus, jonka vaikutukset voivat näkyä käytännössä toimintakyvyn muutoksina.

Kipu on epämiellyttävää ja syrjäyttää helposti ajatukset tajunnasta. Kipuaisti on uhkaavasta vaarasta varoittava muuntuva hälytysjärjestelmä, jossa tapahtuu säätelyä kaikilla tasoilla kipuhermopäätteestä aivojen tulkinta-alueille. Myös psykososiaaliset tekijät, kuten mieliala, odotukset, pelot, aiemmat kokemukset ja opitut käyttäytymismallit, vaikuttavat kivun kokemiseen. Kipuun liittyy erilaisia epämiellyttäviä tuntemuksia, kuten ahdistusta, tuskaa ja huolestuneisuutta. Kipu voi aiheuttaa myös esimerkiksi lihasjännitystä, sydämentykytystä ja levottomuutta.

Koska kipu on sekä aistimus että kokemus, kannattaa tehokasta helpotustakin etsiä useammalta suunnalta. Lääkkeellinen kivunlievitys toimii teknisesti, laskevien hermoratojen ja kemiallisten reaktioiden kautta. Ne lievittävät joko ärsykkeen syytä tai estävät sen etenemistä aivoihin aistittavaksi asti. Muutos kivun emotionaalisessa merkityksessä, joka voidaan saada aikaan esimerkiksi hyvässä hoitosuhteessa, kuntoutuksella tai terapialla, vaikuttaa keskushermoston kivunsäätelyyn. Pain management, eli selviytymiskeinot, kivunhallinta ja terapia, muuttaa potilaan suhdetta kipuunsa ja kivun merkitystä hänen elämässään. Kuntoutuksessa paras vaikuttavuus on hoitokokonaisuuksilla, joissa on mukana kognitiivis-behavioraalinen psykologinen ote.

Krooninen kipu vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisen elämään. Kipu voi häiritä työntekoa, perhe-elämää ja sosiaalisia suhteita, ja aiheuttaa itsetunnon alenemista ja tunnetta kontrollin hävittämisestä. Kivun laatu ja voimakkuus ovat riippuvaisia yksilön aikaisemmista kokemuksista ja siitä merkityksestä, jonka hän antaa kipua tuottavalle tapahtumalle. Tämä kivun määritelmä muistuttaa siitä, kuinka kokonaisvaltainen ihminen on. Fyysinen kipu aiheuttaa henkistä kärsimystä ja päinvastoin. Pitkittynyt kiputila on kuin kierre, jonka aikana kipu kuluttaa ihmisen psyykkisiä voimavaroja ja samalla vaikuttaa arjessa jaksamiseen. Pitkään jatkuva kipu aiheuttaa väistämättä masennusta lähes jokaiselle kipupotilaalle, vaikuttaa sosiaaliseen elämään ja aiheuttaa usein unettomuutta.

Kipu on yleisin hoitoon hakeutumisen syy. Se voi myös aiheuttaa riippuvuutta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmään. Terveydenhuollon ammattilaisten tulee antaa potilaille tietoa kivusta, sen hoidosta ja mahdollisista vaikutuksista ja luoda potilaaseen terapeuttinen suhde, joka valtuuttaa potilaan yhteistyön päätöksentekijäksi. Ammattilaisten vastuulla on valmistaa potilaat tekemään tiedostettuja päätöksiä hoitoonsa koskien. Potilaan oikeuttaminen hoitamaan itse kroonista kipuaan voi johtaa parempaan, yksilökeskeiseen tulokseen.

Kivun hoidon periaatteet

Pitkäaikainen kipu on varsin monimuuttujainen ilmiö. Hoidon perusedellytys on hyvä jatkuva hoitosuhde. Riittävästä informoinnista, lääkkeettömien kivunhallintakeinojen ohjauksesta ja potilaan rohkaisusta huolehditaan rinnan sopivimman kipulääkityksen etsinnän kanssa. Tieto siitä, mistä kivussa on kyse, ja yksilölliset ohjeet antavat potilaalle mahdollisuuden vaikuttaa itse omaan vointiinsa ja tukevat sopeutumista.

Silloin kun pitkäaikaisen kivun kokonaisuus on riittävän vaikea haitatakseen oleellisesti kantajansa elämää, kipuun liittyvä sopeutumiskriisiprosessi on myös monimuotoinen. Kipukokemuksen ja siihen liittyvän yksilöllisen sopeutumiskriisiprosessin kokonaisvaltainen ymmärtäminen vaatiikin biologisten, psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden sekä niiden välisen vuorovaikutuksen huomioivan biopsykososiaalisen viitekehyksen. Pitkäkestoisen kipuongelman sopeutumiskriisiprosessi, siihen liittyvä kuntoutuminen ja voimaantuminen haastavat kivun kantajan sekä psyykkiseen, fyysiseen että sosiaaliseen sopeutumistyöhön. Jos ihminen joutuu kipuongelmansa tai kipuongelmiensa vuoksi luopumaan oman identiteettinsä kannalta hyvin keskeisistä asioista, hyväksymis- ja sopeutumisprosessi voi olla varsin työläs ja pitkäkestoinen. Vasta prosessin edistymisen myötä on mahdollista paneutua varsinaiseen kivun hallintaan ja parempaan kivun kanssa selviämiseen.

Haasteellisissa tapauksissa parhaat tulokset saadaan moniammatillisella hoito-otteella siten, että lääkäri, sairaanhoitaja, fysioterapeutti, psykologi ja sosiaalityöntekijä osallistuvat tarpeen mukaan potilaan hoitoon. Vaikean kroonisen kivun hoidossa moniammatillisen kipupoliklinikkahoidon vaikuttavuudesta on hyvä näyttö. Terveydenhuollon päättäjien olisi hyvä huomioida jo eritoten kipupoliklinikoiden, mutta myös kaikkien muidenkin terveydenhuoltoyksiköiden odotushuoneiden ja -tilojen sisustusta suunniteltaessa se, että annettaisiin kipupotilaalle mahdollisuus säädellä itse kipuaan, kipuun ja etenkin sen epämiellyttävyyden tunteeseen voidaan sisustuksen ja muiden saatavilla olevien elementtien avulla vaikuttaa monin eri tavoin. Kipupotilaalla oman kehon hallinnan tunne vähentää ahdistusta ja hätää ja lisää sitä kautta kipupotilaan omia voimavaroja ja mahdollisuuksia rentoutua.

Tällaisia kipupotilaan oman kehon hallinnan tunnetta lisääviä elementtejä sisustuksen näkökulmasta katsottuna ovat esimerkiksi odotustilojen miellyttävät lämpötila, väri- ja äänimaisema sekä mukavat istuimet, erilaiset tyynyt, joilla voidaan säädellä asentoa kivuttomammaksi, televisio tai radio auttavat huomion hetkellistäkin suuntaamista muualle ja potilaiden käytettävissä olevat kylmäpakkaukset, lämpötyynyt, piikkimatto tai -pallo kipukohdan painamista varten helpottaisivat usean kipupotilaan vastaanoton odotusaikaa.

Kroonista kipua potevilla depressio on yleistä, ja sen tunnistamiseen ja aktiiviseen hoitoon tulisi kiinnittää huomiota. Myös kognitiivisesta psykoterapiasta on näyttöä kroonisen kivun hoidossa. Psykoterapiasta saatavan avun katsotaan tulevan sitä kautta, että se vähentää kipuun liittyvää pelkoa, ahdistusta ja masennusta ja täten vaikuttaa kivun kokemiseen.

Hoitotakuu ohjeistaa hoidon porrastuksen muussa kuin kiireellistä hoitoa vaativassa kivussa (www.stm.fiwww.terveysportti.fi). Onnistunut hoito edellyttää riittävää tietoa ja taitoa, vaikuttaviksi todettujen menetelmien käyttöä ja toimivia hoitoketjuja. Kivun hyvä hoito säästää sekä inhimillistä kärsimystä että yhteiskunnan kustannuksia.