IÄKKÄIDEN KIPU

Iäkkäillä neuropaattista kipua odotettua enemmän

Kroonisesta kivusta kärsivistä iäkkäistä lähes puolella on neuropaattista eli hermovaurioperäistä kipua, joka on muita kroonisia kipuja voimakkaampaa. Tämä ilmenee LL Susanna Rapo-Pylkön tuoreesta väitöstutkimuksesta.

Krooninen kipu on yleinen perusterveydenhuollon käyntisyy iäkkäillä. Se haittaa ikäihmisen itsenäisyyttä ja elämänlaatua sekä liittyy usein monisairastavuuteen.

”Usein keskitytään pitkäaikaissairauksien hoitoon, kuten diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin tai Parkinsonin tautiin unohtaen, että krooninen kipukin on pitkäaikaissairaus. Sen tunnistaminen ja hoito ajoissa mahdollistaisivat myös lääkkeettömien hoitokeinojen käyttöä”, Susanna Rapo-Pylkkö sanoo.

Väitöstutkimuksessa raportoitujen tietojen perusteella kroonista kipua poteneet kokivat terveydentilansa ja liikkumiskykynsä kivuttomia ikätovereitaan huonommaksi. He tunsivat itsensä myös surullisemmiksi, yksinäisemmiksi ja väsyneemmiksi. Kummassakin ryhmässä oltiin kuitenkin yhtä tyytyväisiä elämään.

Suurimmalla osalla tutkimuspotilaista oli useita kiputiloja. 83 %:lla potilaista pahin kipu oli tuki- ja liikuntaelinperäistä, 58 %:lla kudosvauriokipua ja 40 %:lla sekamuotoista eli yhdistelmä kudosvaurio- ja hermoperäistä kipua. Puolella potilaista pahin kipu oli kestänyt vähintään viisi vuotta, ja se oli päivittäistä 80 %:lla potilaista.

Kolmeneljäsosaa käytti säännöllisesti kipulääkkeitä, lähinnä parasetamolia tai tulehduskipulääkkeitä. Neuropaattisesta kivusta kärsivistä vain viidesosa otti siihen tarkoitettua kipulääkitystä. Lääkkeettömiä hoitoja käytti 75 % potilaista.

”Neuropaattiseen kipuun suositeltavat lääkkeet voivat aiheuttaa monia mm. keskushermostoperäisiä sivuvaikutuksia, joille ikäihmiset ovat työikäisiä herkempiä. Osaa lääkkeistä ei suositella lainkaan iäkkäille. Myös osa näitä lääkkeitä kokeilleista tutkituista oli lopettanut ne sivuvaikutusten vuoksi”, Rapo-Pylkkö kertoo.

Kivun arviointi osaksi vuosikontrollia

Lääkäreiden vaihtuvuus ja kiivas vastaanottotahti tuovat haasteensa riittävään ja oikea-aikaiseen kivunhoitoon.

”Parantamisen varaa on. Päivystys ei ole krooniselle kipupotilaalle optimaalinen hoitopaikka, sillä kipupotilaan tutkiminen ja hoito vaativat aikaa ja kiinteää hoitosuhdetta. Perusterveydenhuollossa, jossa suurin vastuu kroonisen kivun hoidosta kannetaan, tunnetaan potilas ja otetaan vastuu kokonaisuudesta vaikka erityisosaajia konsultoimalla. Myös kivun arviointi pitäisi olla osa vuosittaista kontrollia kuten muissakin pitkäaikaissairauksissa. Kipu ei kuulu luonnollisena vanhenemiseen”, Rapo-Pylkkö muistuttaa.

Ratkaisuiksi hän ehdottaa muun muassa vanhusten kivun osaajien moniammatillista kiputiimiä terveyskeskukseen, parempaa itsehoidon ja lääkkeettömien hoitojen ohjausta sekä koulutusta.

Tarkastelun kohteena oli itsenäisesti asuvia 75-, 80- ja 85-vuotiaita kirkkonummelalaisia vuosina 2009–2013. Iäkkäiden kipuja kartoitettiin ensin ennaltaehkäisevillä kotikäynneillä. Varsinaiseen kipututkimukseen osallistui 106 kroonisesta kivusta kärsivää henkilöä.

Väitöskirja on tarkastettu 11.10.2019 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.